Rikkinäinen pesäpalloilija

Tokaluokalla ollessani huomasin koulun seinällä lapun pesiskerhosta ja päätin aloittaa pesiksen peluun. Se oli minun harrastukseni, ei vanhempieni, sisarusteni tai millään lailla lähipiirini juttu. Ja vaikka ensimmäisellä kerho kerralla isommat ja pesispiireistä tulevat tytöt vähän naureskelivat, että tiedänkö edes miten sitä palloa lyödään, pesiksestä tuli minun juttuni.

17-vuotiaana olkapääni ei enää tykännyt harratuksestani ja lopulta oli mentävä lääkäriin. Lääkäri totesi minulle, että kyllä sen olkapään kuntoon saa, mutta tuskin sellaiseen kuntoon, että se kestää pesäpallon peluun. Menin kotiin, enkä kertonut kenellekään käyneeni lääkärissä. Sanomattakin on selvää, että pesis pysyi elämässäni.

Jossain vaiheessa tuli lapsia, perhe-elämää ja kaikkea muuta ja pesäpallo jäi. Muutama vuosi sitten palasin pesäpallokentille. Olkapääni muistutti välittömästi, että se ei oikein tykännyt valinnastani. Huuma juosta pallon perässä oli kuitenkin niin kova, etten moisesta välittänyt. Viime syksynä olkapääni alkoi kuitenkin vihoitella muuallakin kuin pesäpallokentällä ja oli aika mennä uudestaan lääkäriin. Lääkäri totesi yhden elämäni merkityksellisimmistä lauseista: "Kokonaisterveytesi kannalta on parempi, että vain jatkat sitä pesäpallon pelaamista." Jumppaohjeiden kanssa lähdin hyvin helpottuneena kotiin.

Tänä kesänä olen usein miettinyt tuota lausetta. Tuohon lauseeseen sisältyy meinaan suuri viisaus. Minun elämässäni on mennyt paljon muutakin rikki kuin vain tuo olkapääni. Avioerossani menin melko kokonaisvaltaisesti rikki ja tuo rikkinäisyys tuntuu piileksivän jokaisen nurkan takana hyökäten välillä pienempänä ja välillä suurempana suruna. On kuitenkin yksi paikka, jossa tuo rikkinäisyys ei minua tavoita. Se on pesäpallokenttä.

Pesäpallokentällä olen yksi porukasta. Minun ei tarvitse yhtään miettiä kelpaanko tai tykätäänkö minusta. Riittää kun teen parhaani. Missään muualla en kuule "Hyvä, Maiju" -huudahdusta yhtä vilpittömästi ja yhtä usein. Onnistumiseni huomataan, mutta virheeseeni tokaistaan, että se meni jo, eteenpäin, jos sitä edes huomataan. Pesäpallokentällä olen kokonainen, en rikkinäinen.

En voi siis muuta kuin yhtyä tuohon lääkärin lauseeseen, että kokonaisterveyteni kannalta on parempi, että vain pelaan sitä pesäpalloa. Mielenterveyteni kannalta se on tällä hetkellä lähes välttämätöntä! Kiitos joukkueelleni, joka ei varmasti ymmärrä merkitystään minulle.